En oikein tiedä, mitä ajatella. Tuntuu, kuin minuun olisi kylvetty muutosvastaisuuden siemen. Tai ehkä ennakkoluulot ovat tietämättömyyttä ja haluttomuutta kohdata jokin itselle haastava asia. Lähtökohtaisesti olen avoin ja ymmärtäväinen muutoksille, mutta puhuttaessa mediasta en ole niinkään varma.
Kävin ensimmäisiä luokkia alakoulussa, kun isäni kantoi koulupöydälleni tietokoneenrötiskön. 2000-luvun alussa näyttö oli suuri, samoin keskusyksikkö. Kone harvemmin toimi. Tämä tuotti pienelle tytölle lähinnä mielipahaa. Toisen kosketuksen tietotekniikan maailmaan muistan saaneeni koulussa neljännellä luokalla. Tietokoneet olivat alkaneet yleistyä ja koulussa oli tietokoneluokka.Teimme esitelmiä. Aiheenani oli siili. Laitoin hakusanan Googleen. Ruudulle avautui pitkä lista asioita. En tiennyt, miten pääsisin itse tietoon kiinni. Sain lopulta jonkun avuksi ja esitelmä tuli pidettyä.
Olen kasvanut lapsuudessani siihen, että asiat tarkastetaan tietosanakirjasta. Mummillani on valtava hylly kyseisiä opuksia. Kaikki muuttui, kun yhtäkkiä tiedon pystyikin hakemaan hakusanalla Internetistä.
Nykypäivän medioitunut maailma on toisaalta jopa armollinen. Ihmiselle sallitaan tietämättömyys, tärkeämpää on, että hän tietää, mistä tiedon löytää ja osaa suodattaa hakemiaan tuloksia. Tähän luulen koulumaailmankin suuntautuvan. Peruskoulussa on tärkeä opettaa oppiaineissa perusteet, joiden varassa on mahdollista syventää osaamistaan medioiden avulla. Opettajan ei tarvitse olla tietopankki, kuten behavioralistinen näkemys koulutuksesta edellyttää. Opettajajohtoisuudesta on hyvä pyrkiä osittain poiskin. Opettaja voi olla keskustelunvirittäjä, keskustelun ja tiedon ohjaaja, tuutori, kurin pitäjä ja apu (vanhempia oppilaita ajatellen), miltä kuulostaa?
Aika hurjalta kuulostaa. Itse kuulun näihin kiltteihin kympin tyttöihin, jotka eivät ymmärtäneet, miksi jotkut epäonnistuivat koulussa, miksi toiset käyttäytyivät väärin. Tästä johtuu ehkä hivenen vanhakantainen ajatusmaailmani koulutukseen. Luulen kuitenkin ajatusmaailmani avartuvan tässä luokanopettajaopintojen aikana. Itse asiassa tiedän sen. En ole oppijana enää samanlainen kuin ennen.
Vielä lukioaikana luin oppikirjat kannesta kanteen ja opettelin jokaikisen asian ulkoa - jopa kuvatekstitkin. Lukion jälkeen koin jonkinlaisen tietoähkyn ja halusin pitää tauon koulumaailmasta. Lukioaikana minulla ei muuten ollut älypuhelinta. Tällöin otti vielä pahemmin pannuun odotella kavereita, jotka päivittivät joka paikassa esimerkiksi Foursquare-sovellukseen, missä he ovat. Palatakseni siis oppimistyyliini on se muuttunut. Yliopisto-opinnoissanikin näkyy, että voin jonkin verran keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin kaiken tiedon pänttäämisen sijaan. Saan pohtia tietoa ja etsiä lisätietoa vaikka netistä. Lisäksi mukana kulkevat älylaitteet takaavat, että sosiaalisen median avulla voin kysellä itseäni askarruttavia kysymyksiä ja saada vertaistukea. Onko siis oppiminen mennyt median myötä välttämättä sittenkään huonompaan suuntaan?
Eniten medioituvassa maailmassa minua pelottaa ihmisten livenä tapahtuvan vuorovaikutuksen katoaminen sekä avatarin ja oman identiteetin sekoittuminen keskenään. Itselleni ei ole yhtään sama asia tavata vanhaa ystävää kahvikupin äärellä kuin Facebookissa tai Skypen välityksellä. Vaikka ihmisen tapaisikin livenä, se ei sulje pois, etteikö jompi kumpi kuitenkin käyttäisi yhteisestä ajasta jonkin verran somen selailuun. Tämä on huolestuttavaa. Jos kaverin näkeminen on niin tylsää, että täytyy aikaa uhrata somettamiseen, kannattaa miettiä, tarvitseeko ystäviä ollenkaan. Ja varsinkin kun näet ystävääsi pitkästä aikaa ei näkemisellä ole merkitystä, jollei sitä päivitetä Facebookiin.
Sosiaalinen media mahdollistaa ihmisluonteelle sen, mikä luonnossa ei ole mahdollista. Somessa voit näyttää itsestäsi muille juuri sellaisen kuvan kuin haluat, luonnossa se saattaakin olla 1000 kertaa vaikeampaa. Someen voit jakaa viisaita ajatuksiasi, kauniita kuviasi ja edustaa jonkinlaista elämäntyyliä. Verkossa näkyvän profiilin taustalla voi olla jotain ihan muuta, kuka sellaista haluaa näyttää? Paitsi jos kaipaa sääliä. Tämä on henkilökohtaisessa some-käyttäytymisessä ajanut siihen, etten viitsi päivittää, sillä en koe sitä tarpeelliseksi. Itsetuntoni kestää senkin, ettei kuvassani ole sataa tykkääjää tai päivitysvauhti ei ole tiuha. Miten tätä some-kulissia toteutetaan käytännössä? Sitä en tiedä.
Olen arka kirjoittamaan tekstejä. Jokaisella sanalla on painoarvo. Mieti sitä, kun seuraavan kerran kirjaudut someen.
